19.9.2013

Treenipäiväkirja

Treenit.net päätti uudistaa ilmaisen palvelunsa ja suunta oli sellainen että minä päätin lähteä eri teille. Yhtä hyvää, saati sitten parempaa ratkaisua en vielä ole löytänyt, mutta tässä muutamia joita olen kokeillut. Tämä ei siis ole kovinkaan tieteellinen tai kattava vertailu ja perustuu pikemminkin hätäiseen googletteluun ja tunteeseen.

Vanha Treenit.net

Palvelu oli yksinkertaisuudessaan loistava: sai räätälöityä lajikirjoa itselleen sopivaksi, sai hienon viikko/kuukausikoosteen, ei maksanut mitään, kuukauden treenit näki hienosti yhdessä kalenterinäkymässä. Tähän palveluun en olisi kaivannut muuta kuin hiukan grafiikka analyyseihin.


Uusi Treenit.net


Kun tällaista ilmaiseksi tarjottua palvelua lähdetään uudistamaan niin pitäisi olla kirkkaana mielessä että palvelun tarjoajan ainoa mahdollisuus rahastaa ovat käyttäjät. Jostain syystä kaikki tuntemani käyttäjät karsastavat uutta palvelua, joten siitä vedän johtopäätöksen että vanhat käyttäjät on onnistuttu tekemään tyytymättömiksi. Alkeellisin keino olisi ollut siirtää käyttäjien historiatiedot ennen uuden palvelun lanseerausta uuteen palveluun, mutta tämän homman palvelun tarjoaja päätti hoitaa vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, todennäköisesti melkoisen palauteryöpyn pakottamana. Uskoisin että tuo kiire maksoi aika monta käyttäjää ja yleisestihän oletetaan että on helpompi pitää vanhat asiakkaat kuin hankkia uusia.

Palvelu on tällä hetkellä suunnattu pikemminkin satunnaiselle laihduttajalle kuin harjoituksiaan ajatuksella analysoivalle aktiiviharrastajalle. Oma tuomioni tälle palvelulle on että kyseessä on Heiaheian köyhempi versio.

Heiaheia.com


Jotenkin tuntuu että tämä palvelu on suunniteltu käyttöliittymälähtöisesti; ainakin minusta käyttöliittymä on varsin koukuttava ja lisäksi siinä on muutama hieno visualisointi. Tietojen tallentaminen onnistuu kännykällä, mutta analyyseissä ei ole riittävää tarkkuutta ja lajeja ei voi itse muokata. Harjoitusten muokkaus vaatii hiukan liian monta hiiren klikkausta. Tietojen jako kavereille ja valmentajille on mahdollista verkostoitumalla palvelun sisäisesti.

Suosittelen palvelua kaikille niille, jotka kaipaavat motivaatiota kuntoiluharrastuksen aloitukseen ja palvelun sisäistä verkostoitumista.

Runningahead.com


Tämä olisi monella tavoin ihan käypäinen vaihtoehto, mutta raporttien ulossaaminen ei ole ihan helppoa, joskin tässä taitaisi olla kaikkein monipuolisimmat raporttien räätälöintimahdollisuudet vaan liian vähän valmiita pohjia tai malleja.

Kun tätä blogia nyt kirjoittelen, niin tämä vaihtoehto rupeaa tuntumaan melkolailla samanveroiselta kuin tuo lopulllinen valintanikin. Ainoa missä tämä sille häviää on kaiketi tuo sosiaalinen puoli, jota tämä ei nähdäkseni sisällä lainkaan. Tarkemmin kun asiaa ajattelee, niin tämähän on melkolailla vanha Treenit.net englanniksi.

Trainingpeaks.com


Tämä edustikin jo todella raskasta sarjaa eli tällä palvelulla on mahdollista tallentaa tietoa ravinnostakin. Maksullisella versiolla saa käyttöön jopa virtuaalivalmentajan. Muokattavuuttakin siinä on, mutta jotenkin käyttöliittymä ei sopinut mun hiirikouraan ja analyysiominaisuudetkin ovat vasta maksullisessa versiossa

Workoutlog.com


Tämä taitaa olla minun lopullinen valinta tässä vaiheessa; ei tämäkään täydellinen ole mutta riittävän hyvä mun tarkoituksiini enkä jaksa enää enempää testailla. Lajeja voi lisäillä vapaasti ja niistä saa selkeän viikkoerittelyn, josta voi tiedot mättää Exceliin hienoja graafejani varten. Käyttöliittymä on suoraan 80-luvulta ja vaati hiukan totuttelua, mutta data ratkaisee. Tietoja voi tallettaa kännykällä ja tiedot saa exportattua Exceliin. Tietoja voi tuoda sykemittarista ainakin TCX-muodossa, jolloin osa tiedoista tulee automaattisesti. Lisäksi harjoitukseen saa aika kivasti laitettua intervallien tiedotkin, jos niin haluaa.

Ensimmäiset 15 päivää saa käyttää maksullista versiota ilmaiseksi ja siinä oli näppärimpänä ominaisuutena suunnitelman teko. Tuon suunnitelman saattoi ottaa viikkonäkymään mukaan ja näki hyvin että miten toteutus suhteutuu suunnitelmaan. Siisti ominaisuus, mutta ei ihan 75 taalan arvoinen vuodessa. Kalenterin visualisointi (Multi Week Report) on myös ominaisuus jonka maksamaton asiakas menettää, mutta eipä hätää.


Valmentajalle, harjoituskavereille ja vaimolle voi antaa katseluoikeudet omaan logiinsa sähköpostin perusteella. Heiltä se ei vaadi rekisteröitymistä, kuhan joku relevantti sähköpostiosoite on listassa. Tässä onkin kierotie tuolle kadonneelle kalenterin visualisoinnille; menee vaimon tai kaverin tunnuksella (ei siis tarvita salasanaakaan) katsomaan omaa profiilia. Yksittäisestä harjoituksesta katselija (lue: valmentaja) saa hiukan liian niukasti tietoa mielestäni.


Garmin.connect.com

Kaikilla sykemittarivalmistajilla taitaa olla portaali johon ihmiset voivat tietonsa ladata. Palvelun taso sitten vaihtelee ja koska täälläkään ei ole kunnon analysointimahdollisuuksia, niin en rupea sitäkään käyttämään Treenit.netin korvaajana.

Excel

Voishan tuon kaiken tehdä Excelissäkin, mutta itselleni haaste siinä on saada transaktiotyyppinen tieto viikko-/kuukausikoosteiksi siten että ylläpito olisi helppoa ja vaivatonta.

Summa summarum

Ilmaisia vaihtoehtoja siis on muitakin eikä tällaisesta palvelusta kannata mun mielestä maksaa. Mun tarpeita Treenit.net ei pysty tällä hetkellä tyydyttämään, joten musta tulee mitä todennäköisimmin Workoutlog.comin käyttäjä (RunningAhead.com kakkosvaihtoehto). Kaikille noille palveluille yhteistä tuntuisi olevan sellainen seikka että tietoja voi kyllä talletella, mutta niitä ei saa analyyseihin mukaan. Kysymys mun mielestä kuuluukin että miksi kannattaa painoansa tai keskisykkeitänsä kirjailla palveluun erilliseen kenttään, jos siitä ei saa graafia miten se on ajan suhteen kehittynyt tai että voisi tarkastella eri kenttien välisiä korrelaatioita?

Disclaimer

Edellä mainituilta palvelun tarjoajilta en toistaiseksi ole saanut minkäänlaista taloudellista hyötyä eikä minulla ole niihin mitään muitakaan kytköksiä, joista voisi koitua moraaliseettistä ongelmaa itselleni tai lukijoilleni. Tässä kirjoituksessa esitetyt mielipiteet ovat siis rehellisiä ja vapaita taloudellisista joskaan ei henkisistä rasitteista.

Tilanne saattaa toki muuttua, nimittäin jos tästä blogista innostuneena rupeat tuota workoutlog.comia käyttämään, niin tekemällä sen minun suosittamana saat 20% alennuksen kultajäsenyydestä ja minä kolme kuukautta ilmaista kultajäsenyyttää, joten en pahastu jos jotenkin ilmiannat siinä tapauksessa itsesi ja sähköpostiosoitteesi. 

6 kommenttia:

  1. Mainio yhteenveto palveluista. Erittäin informatiivinen paketti. Olen saamaa mieltä Treenit.net palvelun heikentymisestä. Olen itse siirtymässä Excel-pohjaisen harjoituspäiväkirjan käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Tää oli mielenkiintoinen, kiitos tästä! Oon nyt kirjannu sekä polarin omaan päiväkirjaan että treenit.nettiin. Kumpikaan ei miellytä kunnolla. Itse asiassa polar menis, jos sais kunnon yhteenvedon viikko- ja kuukausimääristä lajeittain. Mutta ei, ihan hölmöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Sykemittarivaihotehto olisi sikälikin hyvä että olisi vähemmän siirreltävää järjestelmästä toiseen. Ehkä vielä jonain päivänä, mutta sitä odotellessa täytyy vissiin vaan reenata eikä tilastoida.

      Poista
  3. Nyt treenit.net meni liiallisuuksiin. Olen tallennellut sinne treenejäni vuodesta 2005. Tänään julkaistiin versio, joka maksaa 50 euroa vuodessa. Ilmaisversiokin on, mutta siinä et pääse katsomaan historiatietojasi kuin kuusi kuukautta taaksepäin Törkeä juttu. Olisivat edes tarjonneet vanhoille käyttäjille historiatietojen siirtämistä vaikka exeliin. En tiedä mihin nyt sitten siirtyisi. Kova homma siirtää 10 vuoden tiedot uuteen sovellukseen. En tiedä pitäisikö pitkin hampain alkaa maksaa. Muutenkin ovat täysin ulkona asiakaspalvelusta. Tylyä rahastuksen makua.

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli mitta täyteen täälläkin treenit.net:iin. Palvelu meni pieleen jo ensimmäisessä päivityksessä vanhasta uuteen ja nyt se tuli vielä maksulliseksi. Ei tuollaisesta kannata maksaa vaikka siellä on treeni-data vuodesta 2000. Vanhat treenit saa toki tallennettua Exeliin, mutta se on erittäin hankalasti luettavissa / muokattavissa luettavaksi. Nyt harkitsen Excel -tiedoston käyttämistä, jotta data olisi aina koneellani eikä missään palveluntarjoajalla, joka tekee mielivaltaisia temppuja jatkumon suhteen.

    VastaaPoista