Erittäin mielenkiintoinen ja vaiherikas viikko, joskaan ei välttämättä treenaamisen kannalta. Viikon ehdoton kohokohta oli Rupsakan kansantanssiesitys kahden erittäin merkityksellisen henkilön syntymäpäivillä. Esitimme Kahilaisen ja Kasareikan Salmista, joista viimeksi mainittu oli jo noin 30 vuotta sitten melko varma tunnelman luoja sisältäähän se näyttävät ripaskaosuudet, joihin vanhakin vielä vertyi. Reilun tunnin treenillä saatiin tanssi kuosiin ja esitys meni aivan loistavasti; se olisi voinut olla parempi ainoastaan jos elävää säestystä olisi ollut hoitamassa eräs punkkarihanuristi. Oli hienoa saada olla osa tällaista immateriaalista syntymäpäivälahjaa, johon sisältyi niin paljon tunnetta ja historiaa. Esityksen jälkeen en ollut ainoa liikutuksen kyyneleitä nieleskellyt henkilö. Oli myös hienoa kokea jälleen se luottamuksen tunne kun tanssiessa tietää että vaikka kaikki ei menisikään ihan täydellisen oikein, niin mukana on sellaista jengiä joka pystyy reagoimaan tilanteeseen ja luovimaan karikoissakin.
Hiukan lievempi kohokohta oli paluu lapsuuden kaltaiselle rekkitangolle. Meillä oli aikoinaan koulun pihalla sellaiset rekkitangot, joiden korkeutta saattoi säätää. Aika usein aloitimme välitunnin alimmasta korkeudesta ja teimme kieppejä, nostaen tankoa aina ylemmäs ja jos ei pystynyt tekemään kieppiä putosi kilpailusta. Toki luokassa oli urheilullisesti lahjakkaampia kavereita, jotka useimmiten sen voittivat, mutta ihan hyväksi kieppaajaksi opin minäkin. Nyt kun tuolla juhlapaikalla oli tismalleen samanlainen laite niin olihan niitä kieppejä koitettava ja hyvinhän sekin sujui; jopa niin hyvin että pystyin kolmannella yrityksellä tekemään kiepin roikunnasta. Minkä nuorena oppii, sitä vanhana kaipaa, vai miten se menikään ;-)
Kolmas kohokohta viikolla oli 3 000 metrin Cooperin testi. Vedettiin Hoon kanssa Pirkkalan tiilimurskalla taas testi ja tällä kertaa se sujui minulta todella tasaisella vauhdilla, niin että uskoakseni aika tarkaalleen tuli kolme tonnia täyteen; saattoi mennä joitakin metrejä yli tai joitakin metrejä ali, mutta riittävän tarkasti tuolla kentällä, niin että voi väittää maagisen rajan menneen rikki. Garmin tosin väittää että matkaa olisi tullut peräti 3 100 metriä, mutta uskotaan nyt että Pirkkalan kenttä on tarkasti rakennettu kenttä.
Mahtuihan viikkon sitten vielä antikliimaksikin kun kolautin sählyssä polven parkettiin. Hiukan on polvi nyt kipeä ja täytyy sitä ilmeisesti käydä työterveyslääkärillä näyttämässä. Tunteja kertyi enemmän kuin seitsemän, joten hieno viikko oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti