10.3.2014

22 viikkoa (=159 aamua) Kalmarin Ironmaniin

Lepoviikko oli kyseessä enkä edes käynyt GoExpossa. Tunteja kertyi hiukan yli yhdeksän ja suunnitelman mukaan menin pitkästä aikaa melko tarkasti. Tosin punttisalin korvasin tekemällä juoksulenkillä 5x4 liikettä jalkavoimaa.


Viikon kohokohta oli pennun nouto kasvattajalta. Ajankäyttö menee hetkeksi hiukan mullin mallin, mutta onhan toi vaan söpö otus.



Kakkoseksi kohokohtien joukossa nousee 1900 metrin märkäpukutestin tulos eli ensimmäistä kertaa pääsin alle 33 minuutin. Etukäteen vajaan vuoden takainen enntäys 33:45 tuntui niin kovalta että sen alittamisestakaan en uskaltanut olla varma. Vuosi sitten peesasin koko matkan, mutta tänä vuonna vedin ensimmäiset 500 metriä. Sen verran jaksoin kierrosten ja ajanoton suhteen skarpata, mutta siitä eteenpäin en aina muistanut oliko jo uitu 50 vai 100 metriä ja yhdessä kohtaa tuli painettua väliaikaa hiukan myöhään, joka selittää  noita väliaikoja oheisessa taulukossa. Ennätys tyydytti kovasti ja sen verran jäi vielä paukkujakin että koko matka tasaisessa peesissä voisi mennä lähelle 32 minuuttia ellei peräti alle. Keskimäärin nähdäkseni alle 1:43 vauhtia, kun jättää ensimmäisen ja muutaman mittavirheen huomioimatta.


Pyhäjärvenkin ympäri juoksin ennätysajassa eli hiukan alle kahden ja puolen tunnin. Matkaan piti lähteä ihan itsekseen, kun oli tuo pennun nouto ohjelmassa, samaan aikaan kun olisi ollut hyvää juoksuseuraa tarjolla. Miinuspuolelle jäi luonnollisesti seuran ja huollon puute, mutta ehkä vauhtia tuli toisaalta siitä lisää että ei tarvinut huoltoihin pysähtyä vaan saattoi kävellä juodessa. Lisäksi huollot pystyi hiukan paremmin optimoimaan sopiviin maastonkohtiin vaikka kovasti yritinkin noudatella perinteisiä juottopaikkoja.


Pirkkahallissakin vedeltiin tonnin vauhtikestävyysvetoja. Hyvä treeni oli sekin ja mieltä ylentävä kun jaksoi pitää alle 4:30 vauhtia. Pyynikkijuoksussa meinaan huhtikuun lopulla mennä alle 45 minuutin mäkisen kympin.




2 kommenttia:

  1. Olipas paljon mukavia tapahtumia viime viikolle ja vielä kohtuu hyvät tunnitkin sait silti kerättyä. Toi Pyhäjärvijuoksu yksinään aikaisin aamusella on ihan hatunnoston arvoinen suoritus. Uinnin kohdalla ilahduttavinta ajan lisäksi on mielestäni se, että näköjään uimme sen 1900 m. Ei tahdo aina olla ihan 100 %sen varma, missä laskuissa oikein mennään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan muhkeet lepoviikon tunnit. Toi aamuvuoro oli vielä ihan inhimillinen verrattuna talvisiin kuuden herätyksiin viikonloppuna kun piti tykkiladulle keritä. Kaipa tätä sitten motivaatioksi kutsutaan; ja hyvähän nyt on motivoitua kun syksyn jälkeen uinti on tollaisessa hantissa. Tällä hetkellä vaikuttaisi siis ihan nousujohteiselta tämä meininki vuosimittakaavassa.

      Poista