16.7.2013

Päivän kunto 20130716

CTL  = 96
ATL = 89
TSB = +7
Paino = 76.7 kg

Tänään piti ruveta nostamaan hiilarien määrää, joskin mitään radikaalia en aikonutkaan tehdä, ehkä litkiä urheilujuomaa ylimääräisen pullollisen. Pastaa syötiin sentään ateriaksi.

Joroisten aamulla aion taas vetästä tulpan aamun alkajaisiksi masuun eli pari paistettua kananmunaa, pekonia ja kahvia ensin pohjalle tulpaksi. Sitten leipää hillareiksi eli Zen & the Art of Triathlonin mukaan tämän pitäisi aiheuttaa sen että kun munat ja pekoni sulavat hiukan huonosi, niin ne päästävät noita hiilareita sitten sopivasti kisan aikana elimistöön. Olen tätä jo muutaman kerran kokeillut, joskaan en kertaakaan vielä puolikkaalla eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut.

Aamiaisen jälkeen täytyy juopotella pullo urheilujuomaa ja hiukan ennen lähtöä aion ottaa geelin ja uskon että tällä tavalla elimistö lähtee polttamaan rasovja ja hiilareita sopivassa suhteessa heti alusta. Uinnin jälkeen geeli vaihdossa naamariin ja hiukan vettä. Pyöräilyn aikana on tarkoitus nauttia 2 - 5 geeliä, kenties yksi patukka jos siltä tuntuu ja juoda 2 tai 3 pullollista urheilujuomaa sekä vettä. Varmuuden vuoksi aion ottaa vielä suolaakin pyöräilyyn mukaan samoin kuin juoksuun, kun krampit viime vuonna vaivasivat. Toisessa vaihdossa geeli tai patukka, mukaan varmuuden vuoksi 1 geeli ja muutoin järjestäjän antimia tarpeen mukaan nauttien juoksun lomassa.

Treeni meni hienosti suunnitelman mukaan; pyöräilyssä keskari 32.4 sykkeen ollessa keskimäärin 144 eli juuri AeKin puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti