21.7.2013

Kisaraportti Finntriathlon Joroinen 2013

Aika: 5:16:36
Sarja: M45-49
Sijoitus: 45.

Tavoite oli 5:20n alitus ja siinä onnistuin kirkkaasti, joten pidän itseäni todellisena VOITTAJANA ja leijun edelleenkin pilvissä

ENNEN KISAA

Matkattiin Hoon kanssa perjantaina kisapaikalle ja ehdittiin jo kello 14 infoon. Sitä ennen käytiin golfklubilla lounaalla ja päädyin syömään lihapullia. Infon jälkeen pyörähdettiin Expossa ja kerrankin onnistuin tinkimisessä, joten nyt omistan Newtonin juoksukengät. Siitä matkasimme Leppävirralle hotelliin, jossa majoituimme ja laitoimme varustepusseja kuntoon. Kävimme päivällisellä seisovassa pöydässä ja koska kanapasta oli aika pahan makuista, niin päädyin syömään lihapullia. Ajeltiin takaisin Joroisille ja vietiin T2 rojut paikoilleen ja siitä sitten Valvatukselle fillareita katsastamaan. Siellä otettiinkin kunnon sadekuuro niskaan. Hotelliin ajeltiin kisareitti tiedustellen, joskin Rantasalmen kääntöpaikalle asti ei älytty mennä kun oletettiin että viime vuotinen kääntöpaikka on tämän vuotinenkin.

Kisapäivän aamuna tulppa masun pohjalle eli kananmunaa ja nakkeja ja lihapullia kun ei ollut pekonia. Kahvia päälle, pari palaa leipää ja jugurttimarjamysliä mehulasilla ryyditettynä. Aamupäivän jälkeen rupesin olemaan hiukan tulisilla hiilillä ja jännitin kisaa aivan selkeästi. Saatiin auto hyvälle paikalle parkkiin ja päästiin Valvatukselle virittämään pyöräilykalustoa ja valmistautumaan uitnia. Aamiasen jälkeen hörppäilin urheilujumaa ja varttin ennen starttia vetäsin geelin naamariin.

UINTI

Virallinen/oma aika: 45:39 / 45:34

Takapiru - tunnistatko?
Uintiin olin päättänyt lähteä maltilla ja onnistuinkin niin tekemään. Tarkoitukseni oli kahlata pari metriä syvemmälle, mutta kaaduin johonkin phjassa olleeseen kankaaseen, joten aloinkin uimaan melkein rannasta. Hiukan ajauduin vasemmalle ja pois valtavirrasta, joten kosketusta muihin uimareihin tullut ennen ensimmäistä käännöstä. Siinä vaiheessa aallokko muuttuikin jo mieleniintoiseksi ja en enää pystynyt hengittämään kuin toiselta puolelta - onnekseni luonnikkaammalta puolelta. Tosipuolinen hengitys johti miehen jatkuvasti ulos reitin keskipisteestä ja matkaa tuli siitä syystä varmaan 100-200 metriä liikaa. Lisäksi seuraavan käännöksen jälkeen aallokko vaan yltyi tai ainakin kääntyi hankalamman suuntaiseksi. Noustessani rantaan en tiennyt yhtään miten hyvin uinti oli mennyt.

Uinti meni vajaat kolme minuuttia hitaammin kuin vuosi sitten ja uskoisin parhaimmillani pystyvän alle 40 minuutin suorituksen. Näin ollen luokittelen uinnin epäonnistumiseksi, mutta ei se tarkoita että olisin tyytymätön kokonaisuuteen; ennätys tuli surkeasta uinnista huolimatta ja jos siinä olosuhteet olisivat olleet suotuisat niin olisin kyennyt hätyyttelemään 5:10n loppuaikaa.

T1

Virallinen/oma aika: 5:10 / 5:28
Keski/maksimisyke: 149 / 160

Hyvä peesi - vielä se ei ole kiellettyä

Kamoja siis vaihtamaan ja se sujui kutauinkin suunnitelmien mukaan, mitä nyt pitkähihaisen takin toinen hiha kenkkuili. Tässä vaiheessa havaitsin Jaanaban ja luonnollisesti kannustin häntä ja pääsin muutamaan valokuvaankin linssiluteena ja takapiruna. Vasta pyöräilyosuuden alettua tämän informaation merkitys valkeni minulle: hän lähti kuusi minuuttia minun jälkeeni, joten joko minä olin uinut umpisurkeasti tai hän todella mainiosti, joten itseäni rauhoitellakseni päätin että varmaan jotain siltä väliltä. Silti tuossa vaiheesa synkkiä ajatuksia tuli mieleeni, mutta kelloa en suostunut katsomaan muuta kuin sykkeen ja kadenssin osalta, jotka olivatkin aikalailla siellä missä halusinkin niiden olevan.

Tämä vaihto meni puoliminuuttia hitaammin kuin vuosi sitten ja siihen syynä on tuo taistelu pitkähihaisen paidan kanssa. Jos olisi ollut hiukan lämpimämpää, niin olisin uskaltanut mennä pelkässä triahtlonasussa ja sillä säästäisin lähemmäs minuutin. Ensi vuonna aion tehdä sellaisenkin muutoksen että laitan tuon paksun Garminin pyörään kiinni ennen lähtöä enkä raahaa sitä uinnissa mukana, koska sen kanssa menee sählätessä ja siitä ei mitään kunnolista dataa saa uinnin analysointiin. Minuutin näillä toimenpiteillä voittaa, harmi kun tuo tuli mieleen vasta tämän vuotisessa uinnissa.

PYÖRÄILY

Virallinen/oma aika: 2:32:38 / 2:33:02
Keskivauhti km/h: 35.4 / 34.7
Keski/maksimisyke: 147 / 162
Keskikadenssi: 84

Pian mä ohitan

Kääntöpisteitä oli reitin varrella kolme, joissa kussakin käytiin kaksi kertaa. Kolmella ensimmäissellä kääntöpisteellä havaitsin Hoon ja arvioin että ero on pysynyt aikalailla samassa. Neljännelle kääntöpisteelle kun tultiin, niin totesin hänen olevan tavoitettavissa, joten noin 60 kilometrin pyöräilyn jälkeen sain tästä tosiseikasta intoa ja onnistuinkin ohittamaan hänet noin 75 kilometrin kohdalla.

Peesaussääntöä valvottiin ja noudatettiin niin hyvin kuin tuolla väkimäärällä sitä voi noiudattaa. Meitä oli kutakuinkin likainen tusina ukkoja, jotka ohittelimme toisia useamman kerran matkan aikana. Ei siinä aina peesaussäännön kirjainta noudatettu eli että renkaiden väli olisi ollut 10 metriä, mutta kyllä siinä nähdäkseni säännön henkeä noudatettiin eli ei jääty kantaan roikkumaan vaan jätettiin pikkuhiljaa eroa edellä menevään. Olen sitä mieltä että säännön kirjaimellinen noudattaminen on hiukan mahdotonta kun samantasoisia pyöräilijöitä on niin paljon. Yksi seikka kisan aikana kuitenkin otti päähän; se että muutamat tyypit lähtivät ohittamaan jonkun peesissä ja rupesivat kesken ohituksen juomaan tai syömään. Itse olisin sitä mieltä että muonitus hoidetaan aina oikeassa reunassa ja kun lähdetään ohittamaan, niin silloin tehdään tosissaan töitä ohi pääsemiseksi - on se nimittäin hiukan turvallisuutekijäkin.

Mun menu pyöräilyssä oli 3 geeliä, noin 1.32 litraa urheilujuomaa, puoli litraa vettä, puolikas energiapatukka ja yksi suolapilleri. Otin tuon viimeisen kun etureisissä rupesi olemaan samankaltaisia tuntemuksia kuin vuosi sitten joskaan ei ihan niin pahoja ja jotka silloin johtivat reisikramppeihin juoksuosuudella.

Kaikkien aikojen pyöräily; tällaiseen en ole aiemmin ilman peesiä kyennyt ja harvemmin peesinkään kanssa. Keskari oli yli 35 ja syke yhden lyönnin matalampi kuin vuosi sitten jolloin keskari oli 33.1 ja absoluuttisessa ajassa tuo tarkoittaa melkein 20 minuuttia. Aivan mahtava pyöräily - sisimmässänihän olen Miquel Indurain. Eikä siinä vielä kaikki - keskikadenssikin oli 3 pykälää kovempi kuin vuosi sitten.

T2

Virallinen/oma aika: 4:09 / 3:00
Keski/maksimisyke: 151 / 159

Otin kengät pois jalasta heti kun olin laittanut pyörän telineeseen ja juoksin paljain jaloin hakemaan pussia ja laittamaan juoksukamoja päälle. Ohitin aika monta ihmistä matkalla pussukalle.

JUOKSU

Virallinen/oma aika: 1:49:02 / 1:49:31
Keskivauhti min/km: 5:10 / 5:09
Keski/maksimisyke: 153 / 161

Juoksu lähti todella kevyesti ja herkästi liikkeelle ja olin aivan äimänä urheilukentällä että miten homma voi olla niin helppoa, kevyttä ja nopeata. Sitten tuli se ylämäki ja palasin maan pinnalle kun rupesi vaikuttamaan siltä että jos ei himmaa, niin etureidet kramppaa. Niinpä himmasin hiukan vaikkei vauhti pahasti hiipunutkaan ja urheilujuoman perään vetäsin toisen suolapillerin. eka kierros meni 4:38 - 5:00 kilometrivauhdeilla, joka on mulle tosi kovaa vauhtia.

Toinenkin kierros meni vielä erittäin tyydyttävää vauhtia ja tuota hurjaa ylämäkeä lukuun ottamatta juoksu sujui leikiten.Kilometrivauhdit tällä kierroksella olivat todella tasaisia eli 4:56 - 5:06.

Kolmannella kierroksella alkoi hyytymään ja jaloista loppui lennokkuus. Vauhti oli 5:30 molemmin puolin ja sykekin putosi noin 5 pykälää. Viimeiset neljä kilometriä sain itseni kommennettua antamaan kaiken mitä tankista löytyi ja sykekin nousi jo alkumatkan tasolle vaikka vauhti ei enää löytynyt kuin noin 5:20 kilometriä kohden.

Juoksu oli puoleen matkaan asti sujuvaa ja senkin jälkeen vielä riittävän vauhdikasta joten Joroisten juoksuaikakin parani 9 minuuttia kun keskisyke nousi 2 pykälää. Todella hyvä juoksu.

KISAN JÄLKEEN

Iloisia ilmeitä, riemua huippusuorituksista, kyyneleitä keskeytyksistä ja hassusti konkkaavia ihmisiä sekä Jari-Pekassa ruuaksi lihapullia! Onneksi en joutunut doping-testiin, koska olen varma että jos Savossa ei muuta lämpimillä aterioilla syö kuin lihapullia, niin siitä tulee elimistöön varmasti jotakin positiivia näytteitä. Vai onko tässä salaisuus onnistuneisiin suorituksiin?

JÄRJESTELYT

Kisan järjestelyt toimivat viimeistä piirtoa myöden erinomaisesti kaikki ja oli todella ammattimaisesti hoidettu. Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuineille ihmisille - loitte todella hyvät puitteet meille hulluille onnistua.

KIITOS

Vaimolle: ilman sinua kaikki tällainenkin olisi merkityksetöntä ja kiitos siitä että olet luonut tilaa meidän kalenterista minulle toteuttaa itseäni.

Valmentajalle: ohjelma ja ohjaus on ollut toimivaa enkä olisi pystynyt näin huikeaan suoritukseen ilman ammattilaisen apua.

Hoolle: itsensä tasoinen harjoittelukaveri on todella arvokas bonus. Kiritimme toisemme mahtaviin suorituksiin pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin tosissaan. Reissu oli todella upea talvesta eiliseen tavaroiden purkuun asti. Toivottavasti tälle saadaan jatkoa jossain muodossa.

Harjoituskavereille: vaikka kyse onkin yksilöurheilusta, niin harjoitusten lomassa kulkee oleellista informaatiota, läppä lentää ja on mukavampaa polkea tuntitolkulla tuijottaen edellä menevää ahteria. Ootte upeita persoonia ja mielenkiintoisia tyyppejä.

8 kommenttia:

  1. Loistavasti vedetty!! Paljon onnea! Oli kyllä vahvaa sun meno juoksussa (muita lajeja en nähny, mutta aikamoinen on pyöräaikakin!). :)

    Ja kiitos tinkaajalle! ;) Ja muista ens kerrallakin vetää lihapullia.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      En uskalla enää lähteä Ruotsia edemmäs kisaamaan, jotta voi olla varma lihapullien saamisesta. Tai sitten pitää varmistaa että kisapaikan välittömässä läheisyydessä on Ikea.

      Newtoneilla juoksu muuttu vieläkin vahvemmaksi.

      Poista
  2. Onnittelut hyvästä kisasta. Pyöräily on monella tosi onnistunut, olihan se jotenkin hienoo painattaa siellä suoraa baanaa menemään! =) Mää ohittelin porukkaa enemmän kuin ikinä pyöräillessä, se oli hianoo! =)

    Joo, peesausasiaa ei varmasti voi noin isossa pyöräilijämäärässä kirjaimellisesti noudattaa, mutta pääasia mun mielestä on just se, että ei tarkoituksenmukaisesti peesaile.

    Mää en tajunnut tossa ekassa vaihdossa ollenkaan, että olitkin startannut mua aiemmin. Mun pää oli kyllä ihan tyhjä kun uimasta tulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin. Niin ja kiitos härrelle taas kuvista. Ja sun blogissa ne puhekuplat olivat tosi hyvät; mä repeilin koko eilisillan ja jouduin punnertamaankin, kun tuli käytettyä paria kirosanaa ilmaisemaan kuinka hyvät ne olivat.

      Joku on pannut tulokset oheisen linkin taakse näppärässä muodossa:
      https://docs.google.com/spreadsheet/lv?key=0AmECNsjEN1XMdGJaaUFIVl9yelRacWpnNlliTk5rWHc&type=view&gid=0&f=true&sortcolid=10&sortasc=true&rowsperpage=250

      Poista
  3. Onnea upeasta suorituksesta! Ensi vuonna hätyyttelet jo viiden tunnin alitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 20% lisäys harjoitusmääriin johti noin 4% tulosparannukseen. Viiden tunnin alitus vaatisi vastaavaa loikkaa, mutta se ei taida olla ihan realistista tässä elämän vaiheessa. Vaan ei se mahdotonkaan olisi; 8 min uinnista, 6 min juoksusta, 2 min vaihdoista ja 1 min pyöräilystä.

      Poista
  4. Mahtava lopputulos ja mahtava reissu Joroisille, onnittelut vielä kerran. On ollut kyllä kiva kausi treenata/kisailla ja jatkoa seuraa jossakin muodossa mitä todennäköisemmin. Palaillaan yksityiskohtiin myöhemmin.

    VastaaPoista