23.6.2014

54 aamua Kalmarin Ironmaniin

Sää on niin surkea, että järveen ei huvita mennä. Siellä on kylmä ja seuraavana aamuna on kylmästä ja siitepölystä nuppi aivan jumissa. Joten mua ei ihan heti kannata järveen odotella leikkimään, vaikka Triathlonteam226 on taas hienosti hoitanut poijut Vihnusjärveen. Siitä olen tuolle paikalliselle seuralle, johon en sattumoisin kuuluu, erittäin kiitollinen.


Läppäri laaksahti; ei vaan käynnisty. Vaikka varmistukset ovatkin kohtuu kunnossa, niin tuo niin hieno SportTracks 3.1 on asennettuna tuohon koneeseen, joten pitäisi asennella se uusiksi jonnekin. Töitä olisi siis joka tapauksessa edessä, joten päätin ryhtyä TrainingPeaks.comin kuukausiasiakkaaksi, jotta saa tuonne Kalmariin asti sitkoiltua ja CTLt selville. Niinpä juhannuksesta meni osa datan kanssa peuhailuun, jotta sai uuden systeemin ajan tasalle. Jos ei ole dataa eikä sitä myöden analyysiä, niin kannattaako edes urheilla? Jotenkin tuntuu että kyllä nää analyysit pitää olla jossakin pilivipalvelussa eikä omalla koneella olevalla ohjelmalla, joten siksi ei huvittanut ruveta uudelleen asentelemaan.


Sunnuntaina oli taas takakumi tyhjänä 15 kilsan pyöräilyn jälkeen. Piti vetää 5 tunnin lenkki, mutta jäikin puoleentoista tuntiin. Syke nousi kun piti pumppailla onnettomalla käsipumpulla, joten kai tämä oli merkki siitä että täytyy hankkia uusi ulkokumi, nippu sisäkumeja ja sellainen inhottava patruunasysteemi. Ja ehkä vielä varmuuden vuoksi jotain litkuakin kumeihin juuri ennen kisaa. Sikäli kismittävää kun olin viritellyt eväät viiden tunnin mukaan ja olisin halunnut hiukan testata, miten uppoaa 70 grammaa hiilaria tunnissa äijään.


Yskäkin vaan jatkuu. Talvi ja kevät meni kohtuullisen terveenä, mutta kesäkuu on ollut vähän huonompi. Kai tää tästä vielä iloksi muuttuu. Pari vähän tunneiltaan vähäisempää viikkoa tuli tuohon nyt, mutta täytyy skarpata tästä eteenpäin. Nyt 2 tai 3 viikkoa kovaa treeniä, riippuen siitä keventeleekö Joroisille viikon vai 2. Sitten Joroisten jälkeen pitänee viikko toipua ja sitten tehdä vielä 1 kova viikko ja sitten loivennella 2 viikkoa ennen kauden tärkeintä koitosta.


Mahtuihan viikkoon sentään pari valopilkkuakin; kävin vetäsemässä Jumesniemen tempon aikaa 1:03:56, kun se toukokuussa jäi kesken kumin puhkeamisen takia. Tonnin vedot menivät juhannuksena myöskin tosi kivasti, kun niitä intouduin vetelemään kahdeksan kappaletta.


2 kommenttia:

  1. Niin se vaan lähenee! :)
    Tuosta 70g hiilaria tunnissa. Meetkö Kalmarissa samalla taktiikalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sun blogisi ja sinäänsä hassua kun olin itse päättänyt viime viikon maanantaina juteltuani erään harjoituskaverin kanssa että nyt on totisesti viimeiset hetket panostaa tuohon energianottoon ja opetella se ennen tosi koitosta. Ajatus olisi vetää vähintään pullo urheilujuomaa (30g) ja patukka tai geeli tunnissa. Siitä tulisi 60 grammaa hiilareita, joka on varmasti enemmän kuin mitä olen tähän asti nauttinut pitkillä pyörälenkeillä. Nyt kun nenän edessä on puteli pyörässä, niin siitä pitäisi vain siemaista silloinkin kun ei muista, mutta ainakin joka kerta kun käy mielessä.

      Poista