25.8.2013

Harjoituskortti 2013W34

7 h 23 min
CTL = 79
ATL = 73
KUMTRIMP = 545
VK% = 11.9


Pitkästä aikaa ajattelin raportoida viikkoni, kun alkaa vihdoin pääsemään harjoittelun makuun. Joroisten jälkeen olen harjoitellut sellaista neljästä seitsemään tuntia viikossa ja painopiste on ollut juoksussa. Cervelo ei ole päässyt pilttuustaan ennen kuin viime lauantaina tein Pyhjärven ympäri ajon ja uimassakin olen käynyt vain kerran treeni mielessä. Olivat muuten paikanneet asfaltin tuolla Tottijärven ja Vesilahden välillä, joten siellä oli ihan kiva ajella siinä suhteessa.

Keskimääräiset viikkotunnit
Tuli tehtyä heräteostos: Tampereen Urheilijoiden jäsenyys. Olen jo pitkään miettinyt ratakympin juoksua ja nyt siihen olisi mahdollisuus Hervannassa syyskuun ensimmäisenä päivänä. Niinpä kyselin järjestäjiltä että vaatiko kisa lisenssin ja kun se sellaisen vaati niin värväsivät he minut pikaisesti jäsenekseen. Niinpä seuraava tavoite on vetää ratakymppi alle 44 minuutin.XXI Hervannan juhlakilpailussa. Muutoin olen ajatellut syksyllä käydä kipaisemassa puolimaratonin Noormarkussa ja kokonaisen Vantaalla, jos vaan siltä vielä kisojen aikoihin tuntuu. Tosin hiljattain havaitisin että Nokialla järjestetään maraton 28.9 ja sehän olisi aika vaivaton paikka meikäläiselle; silloin pitäisi toki jättää puolikas väliin.

Tunnit vuoden alusta

Olen ottanut viikko-ohjelmaan 4x1000m juoksutreenin asiaan kuuluvine lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen. Kehitys on ollut ihan miellyttävää

28.7.  4:30, 4:21, 4:10, 4:09
01.8.  4:25, 4:13, 4:06, 4:02
16.8.  4:20, 4:11, 3:57, 3:56
20.8.  3:59, 3:48, 3:45, 3:46

Viimeisimmän noista tein ilman sykemittaria, joka on huollossa, joten en tiennyt juoksun aikana vauhtia, joka olikin ilmeisen hyvä asia. Sykemittarin sijaan mukana oli Hoo ja jalassa Newtonit, joten nämä kaksi tekijää toivat varmasti kinttuihin aimo annoksen vauhtia. Poikkeuksellisesti tein ennen tuota harjoitusta jaloille kymmenen eri venytystä Aktiivinen kohdevenyttely kirjasta - kenties tuo puolituntinen auttoi minut aivan huimiin aikoihin.

Marko Happo Warkauden lehdestä onnistui kuvaamaan parhaat puoleni Joroisilla

Sitä tässä vaan ihmettelen että millainen ja missä vaiheessa tuo ylimenokausi oikein meikäläisellä on? Joroisten jälkeen olen treenannut vähemmän ja ainoastaan juossut ja nyt olen hiukan koventanut tahtia tähtäimenä maraton. Onkohan sellainen ylimenokausi? Vai pitääkö sitten huilata oikein urakalla tuon maratonin jälkeen. Oli miten oli, henkisesti aion vedellä relammin viikkoon 48 asti, jolloin lasken peruskuntokausi ykkösen alkavaksi, mutta siitä enemmän tulevissa blogeissa.


4 kommenttia:

  1. Aika kivoja aikoja alkaa olla noissa vedoissa. Mun pitänee kanssa ruveta treenaan noita, muuten käy kylmät ensi kerralla kun koetetaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämminhän noissa vedoissa pikemminkin tulee, varsinkin jos kimpassa vedellään, sillai se on kivempaakin ;-) Nyt kun lastenkin harrastukset alkavat pyörimään rutiinilla, niin eiköhän kimpassa yritetä kummitella.

      Poista
  2. Aika kova parannus vedoissa. Ei herrat näytä tarvitsevan oppi isän auttavaa kättä vetojen suhteen. :-) Mää tuun näyttään teille närhen munat kun aloitan tässä treenaileen.
    Kuinka pitkä teikäläisellä on ollut palautusaika vetojen välissä?

    Ehkä tuossa ylimenokaudessa tärkeintä on saada yrittämisen tunne pois pääkopasta ja mennä fiilispohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2-3 minsaa palautusta, mutta kyllä sua tarvitaan, joten älähän luista lupauksistasi; ollaan meinaan koko loppukesä sun vetoreeneistä haaveiltu.

      Poista