26.4.2015

Kisasuunnitelma: Pyynikkijuoksu 2015

Tulevana sunnuntaina juostaan Pyynikkijuoksu johon lähden tekemään ennätystä. Viime vuonna aika oli 44:26, joten tänä vuonna kokeilen josko pääsen lujempaa. Kestävyys mulla ei ole viime vuotisella tasolla, mutta voimaa pitäisi olla enemmän, joten aion lähteä katsomaan kuinka pitkälle sitä jaksaa. Olosuhteet toki voivat tuoda kovastikin vielä muutoksia taktiikkaan, mutta alustava ajatus olisi seuraava:
  • eka kilsa neljään minuuttiin
  • kaksi seuraavaa kilsaa 4:30
  • kolme seuraavaa kilsaa 4:50
  • loput neljään minuuttii
Noihin aikoihin olisi siis pyrkimys, mutta vain jos syke pysyy 165-170 kilsat 2-8.

Jos taktiikkaa onnistuu, niin 44 minuutin alitus on lähellä.

Jos taktiikka vaikuttaa sinusta hyvältä, niin lähde messiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti